17. joulukuuta 2016

CLXVI - Päivää vailla vuosi humpsahti

Ciao. 

Voisin kertoa lähes samanlaisista asioista kuin vuosi sitten.. Perheen kokoonpano on pysynyt samana..
Olin taas Kakola goes Halloweenissä se vähän kako naisvanki. ;) 
Turun Seudun Mamit ry kasvoi hienosti koko vuoden ja nyt liitymme MLL:n alle tarjotaksemme vielä entistäkin huikeampaa settiä. FB-ryhmässä jo yli 4200 jäsentä! 

Naperot ovat kasvaneet vuodessa hurjasti. Kuopuskin täyttää pian jo 2. Minun pieni muruseni. 
Toinen täyttää 4? Mitä ihmettä. Esikoista kiinnostaa hurjasti kaikenlainen syvällinen juttu ja kielet, pienempää taas moottorit ja sählääminen ja liikkuminen. On ne niin erilaisia kyllä. 

Töissä on mennyt hienosti, toimistolook on ollut ihan ok, olen tutustunut mielettömän upeisiin ihmisiin ja mikä parasta, viihdyn ja etenen urallani. 

Tänä vuonna on ollut yllättävän vähän mitään vaikeuksia, toki joulu nyt on vähän surullinen, kun toinen pikkumuruista puuttuu. 

En taas nyt ihan äkkiseltään osaa ajatella, mitä kaikkea voisinkaan tästä vuodesta kertoa. 


Maaliskuussa olin pienessä leikkauksessa ja otin tatuoinnin.
Huhtikuussa aloitin uuden harrastuksen, pesäpallon! 
Toukokuussa käytiin laivalla esikoisen synttäreiden kunniaksi. 


 Kesäkuussa juhlin synttäreitäni ensin lentämällä Roomaan ja sitten Tahkon Juhannusfestareilla. :) 

Heinäkuussa olimme Roihulla, 9 päivää tuhansien ja taas tuhansien muiden partiolaisten kanssa, metsässä. Minä ja pojat. <3 Heinäkuussa myös alkoi meidän Pokemon-kouluttajaura. Vihdoin.



Ainiin.. Lokakuussa aloitin opiskelun, oppisopimuksella Tampereella.. Valmistuminen 2018 alkuvuodesta. 


Loppuvuodesta olen tässä käynyt teattereissa, musikaaleissa, konserteissa... Pelaamassa biljardia ja aika monessa muussakin paikassa. Elämä on näyttänyt aika hyviä puolia itsestään. 
Nyt vain tosiaan odotellaan että viikko kuluisi. Vähän jo jännittää.. ;)

18. joulukuuta 2015

CLXV - Suorastaan hävettää kirjoittaa näin harvoin

Moi.
Hengissä ollaan. Mun aikaa on vieneet monet asiat. Ymmärrettävästi eniten on aikaa vienyt näiden kahden ihanan pienen murun hoitaminen.


Tässä välissä olen myös käynyt sovitteluissa oikeudessa, perustanut yhdistyksen, vaihtanut alaa pois hoitoalalta, sekä palannut yhteen Goosen kanssa. :) 

Eli elämä oikeastaan rullaa aika kivasti. 

Yhdistys on siis Turun Seudun Mamit ry, joka toimii fb-ryhmän pohjalta, mutta halusimme rekisteröityä, voidaksemme tukea entistä paremmin ryhmämme jäseniä, äitejä. 
Tässä mm. joulukuun aikana olemme pyörittäneet MLL:n Varsinais-Suomen piirin Leikkilän perhekahvilaa kauppakeskus Forumissa hyvin tiiviissä yhteistyössä. 

Halloweenin aikaan olin Nenäpäivä-tempauksessa, Kakola goes Halloween V:ssä mukana. Saimme kerättyä Nenäpäivään huikean 10000e:n potin täysin vapaaehtoisvoimin! 
kuva: Ville-Matias Emil
tämän kuvan otin ihan itse... :D




 Kaarle-rakas on pieni, ketterä ja lähes aina iloinen pikkukaveri. Painoa on n. 8 kiloa, ja ensimmäinen hammaskin suvaitsi puhjeta 11-kuukautisen elon kunniaksi. 
Hän ottaa muutamia askeleita ilman tukea, mutta pääosin liikkuu tukia pitkin ja kontaten. 
Isoveli on hänen idolinsa ja isoveli on tarkka, ettei pikkuveli unohdu tai jää paitsi.
Pojat ovat nyt siirtyneet samaan huoneeseen nukkumaan ja olen itsekin nyt saanut nukuttua, kun ei ole tarvinut toimia baarina parin tunnin välein.. :) 

En malta odottaa, miten ihana pikkuhurmuri tästä(kin) pojasta tulee!




Itse tosiaan aloitan Alexandriassa töissä tammikuun alussa, jännittää toden teolla, mutta eiköhän oikealla asenteella pärjää missä vain! 
Olen niin innoissani siitä, että saan vihdoin pukeutua muuhunkin kuin t-paitoihin ja pitkiin housuihin. Ei enää kakkaa työajalla! Jippii!

Ja mustahan tulee lähes normaali ihminen, toimistotyöaika. Huhhuh. En olisi uskonut. Vuosi 2015 on ollut uskomaton.

Olen laihtunut nelisenkymmentä kiloa, kasvattanut kahta ihanaa poikaani, löytänyt onnea, saanut vierelleni ihmisen, jota olen ikävöinyt... 
Kaikki tuntuu menevän oikein mallikkaasti.

En nyt tiedä mitä muuta vielä kertoisin, saa kysyä mitä mieleen tulee.. Pahoittelen blogitaukoa todella <3 (en lupaa, että postaustahti päätä huimaa tämän jälkeenkään, mutta ehkä tämä tästä!)

8. heinäkuuta 2015

CLXIV - Puolivuotias



Niin se on vaan puoli vuotta mennyt hujauksessa. Olen tosi ylpeä puolen vuoden täysimetyksestä. Tänään poika sai maistaa vähän banaania, mikä ilme! :D 

Kesän alkua odotellessa, johan tässä on yksi nätti viikonloppu ollut... 

Tänään oli puolivuotisneuvola, mittoja pojalla oli 6750g ja 67,8cm. Kirppunen <3 

Tämä nyt oli tällainen pikapäivitys, kesä on niin täynnä kaikenlaista, olemme nyt jo ajaneet varmaankin 4000km sinne ja tänne :) 

Ihanaa kesää lukijoille, jos teitä siellä vielä on, kertoilkaas kuulumisia!

2. toukokuuta 2015

CLXIII - Kohta juhlitaan!

Pian tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun esikoiseni syntyi. Aika on mennyt hurjan nopeasti ja meillä asustaa reipas ja puhelias isoveli! Käytiin viikolla hänen kanssaan parturissa ja nyt on kutrit leikattu, nyyh!

Pieni peikkopoika pikkuvelikin kasvaa kohisten. Tässä ei ole kauheasti ollut aikaa koneella istua ja ihmetellä, kun pojat työllistävät käteni aika tehokkaasti. Pikkuveli ei juuri muualla viihtyisi kuin sylissä. Vaan mikäs siinä, ei hän kauaa ole vauva <3 



Myös eräät muut asiat työllistävät, mutta ne haluan tarkoituksella jättää blogin ulkopuolelle. Ja itseasiassa myös ne muut asiat ovat juuri niitä jonka takia blogiakaan ei voi sen ihmeemmin päivittää. Perin mystistä, mutta ainakin tutut lukijat tietävät mistä puhun. Muille avaan tätä myöhemmin, jos avaan. Ehkä sitten kun tämä "projekti" on päätöksessään.

Olen myös ruvennut harjoittelemaan ompelua! Olen nyt tehnyt pari tilkkupeittoa, kassin, säilytyskoreja, puuhamaton ystävälle... Imetyspaitoja muutaman. Hankin oikein saumurinkin... :)





Meillä on viikon kuluttua "Nopsajalan" nimijuhlat ja isoveljen 2v-synttärit. Tarvis ehkä jotakin muutakin tehdä juhlien eteen kuin päättää päivä ja lähettää kutsut.. Hih. :D No, onneksi ei ole paljoa tehtävää, vain vähän siivousta, leipomista ja koristelua. Eiköhän se nyt luonnista...

Näin viime yönä unta, että olin raskaana. Kolmas poika tulossa.. Aattelin vaan, että apua, kolme alle kolmivuotiasta... >:D En tiedä miten se päättyi se uni, kun heräsin. Olisihan se aika hurja tähän saumaan, enkä halua moista edes ajatella. Onneksi se on aika epätodennäköistä, että niin käy, tai sitten taivaalle syttyy se kirkas tähti... ;)

Ja nyt taas velvollisuudet kutsuvat, pieni ihminen tuolla vollottelee taas <3


21. helmikuuta 2015

CLXII - Arkea

Meidän pienen perheen elämä rullailee oikein kivasti. Vauva syö ja kasvaa huikeeta vauhtia. 

Syntyessään hän siis oli 4265/53, edellispäivänä neuvolassa huikeat 5170/58.3! 

Käytiin viime tiistaina perhekuvilla ja sainkin sieltä maistiaisen:


En malta odottaa, että saan nähdä muitakin kuvia! 

Eipä tässä erikoista, suunnitteilla on pohjanmaan reissu ja muuta mukavaa. Viime viikolla oltiin Helsingissä käymässä. On se rankkaa, kun on niin paljon kavereita, joiden luona käydä. :D

Enska on oppinut vaikka mitä. Se imee sanojakin kuin sieni. Uusimpia ovat mm. juustoraaste ja avokado. :D Hänelle veli on niin kovin tärkeä. Juttelee veljestä muillekin. Mutta kyllä hän silti on vielä äitin pieni poika kuitenkin. Syliin täytyy välillä päästä ja "kailaloon" <3 



CLXI - Synnytyskertomus

Joku jo kuulemma tätä odottelikin.. Eli pitkän ajan jälkeen pitkähkö synnytyskertomus... :)

Kaikki alkoi maanantaina 5.1. 
Aamulla katsoin pojan kanssa elokuvaa. Sen aikana tuli muutama supistus, ehkä noin 10 minuutin välein.. Tuli sellainen positiivisen jännittynyt fiilis. Nytkö se alkaa?

Päivällä 12 aikaan lähdimme kohti Tyksiä, sovitulle äitipolikäynnille. Ystäväni tuli mukaan. Auto oli hautautuneena lumeen, kun en ollut kauheasti mennyt minnekään viime aikoina. 
Äitipolilla lääkäri teki painoarvion, noin 3,8kg. Sisätutkimus, reuna enää jäljellä ja kahdelle sormelle auki. Se ei saanut kummempia aikaan. 

Illalla poika nukahti omalle sohvalleen. :) <3 


Tiistaina, loppiaisena, 6.1.

No, tiistai oli myös supistelupäivä. Säännöllisiä supistuksia koko päivän. Olin koko päivän kotona. Illalla tai oikeastaaan päivällä äiti tuli käymään ja menivät hetkeksi pojan kanssa ulos. Mä olin valvonut supparien kanssa koko yön ja lepäsin hetken. Illemmalla siskonikin tuli käymään. Syötiin sen kanssa jotakin kanariisijuttua. 
Äiti ja sisko lähtivät siinä viiden-kuuden aikaan. Illalla kysyin gooselta, josko se tulisi vimpalla bussilla tänne, jos sattuisi yöllä tulemaan lähtö. 

No, tulihan se. 
Olin koko illan rampannut vessassa. Goose taisi tulla jonkin verran ennen puoltayötä. Supisteli edelleen ja kärvistelin. Kävin suihkussa ja menin "nukkumaan" eli pyörin sängyssä ja puuskuttelin supistuksia. Jalkaan sain allergisen reaktion... (Oli muuten esikoisen sektiota edeltävänä päivänä sama juttu.. sattumaa??) 
Yöllä sitten soitin synnärille, kun supparien väli oli 2-4 min ollut jo jonkin aikaa. Viestittelin doulan kanssa ja sovittiin, että hiljalleen pakkaan tavarani ja sitten, kun olen valmis, hän tulee hakemaan. 




Doula tulikin sitten 3.50 ja tultiin Tyksiin.




7.1. Keskiviikko
Tultiin siis aamuyöstä Tyksiin, menin käyrille, siinä tuli suppareita ja tehtiin tutkimus. Kolmisen senttiä auki. Päästiin saliin. 



(papereista tarkistettuna klo oli 5.15 ja 2,5cm)
Tunnelma suht hyvä. Keinuin keinutuolissa ja otin suppareita vastaan hengittelemällä. Doula lähti aamukuuden aikaan, oli töitä ja sellaista. 
(papereissa tässä välissä sisätutkimus 3cm)

Ystävä kävi puolenpäivän aikaan, sillä oli joku luento Tyksissä.
Eve (sisko) tuli yllättäen neljältä mun seuraksi, kuvittelin et tyyliin pariksi tunniksi, mutta hän jäikin sitten.
Doula palasi joskus 18.30. 
Sisätutkimukset kertoivat hitaasta edistymisestä (aamulla ehkä 4cm, illalla 5-5,5cm)
(papereissa 18.20 4,3cm ja 22.20 5cm... hyvin oon ollu perillä. :D)
Tässä välissä olen myös käynyt suihkussa, Eve ja doula oleskelivat salin puolella.. Mun huoneessa siis oli suihku.
Doula lähti illalla kotiin, Eve jäi mun kanssa. Supistukset rupesi olemaan jo aika kipeitä. 
Ke-aamulla mulla revähti selkä ja se kiusasti koko päivän. 
Päivän kätilöt oli vähän tympeitä. "no se on vaan supistuskipua..." 
Vasta yökätilöltä sain TENS-laitteen, joka poisti sen selkäkivun, kyllä hän antoi kipulääkettäkin, mutta TENS auttoi tosi hyvin. Muistan siinä sellaisen totaaliromahduksen puolenyön aikaan, selkä oli aivan tuhottoman kipeä, iltahoitaja ei tuntunut uskovan kipua ja ei oikein mikään auttanut. 

Eve lähti käymään puolenyön aikaan kaupassa, yökätilö lähti hakemaan sitä tenssiä ja kipulääkettä. Siinä vaiheessa jäin yksin ja en osannut enää kuin itkeä. Tuntui ikuisuudelta, mutta onneksi se kätilö tuli takaisin ja aika pian Evekin.

(papereissa siis olen saanut keskiviikkona 1g paracetamolia (päivällä), 2x 500mg/5mg litalginia + 50mg tramadinia tenssin kanssa samaan aikaan ja yöllä tai aamupäivällä 10mg oxynormia.)

Kolmen aikaan saatiin siis kipu kuriin ja nukuttiin pari tuntia. Mä tietenkin heräilin supistuksiin, mut Eve taisi nukkua. Tää yöhoitaja oli tosi ihana, juteltiin jonkin aikaa siellä yöllä. Tuntui siinä vaiheessa tosi rauhalliselta ja olin saanut taas kontrollin itseeni takaisin. Pystyin taas keskittymään supistuksien aikana hengittämiseen. 

8.1. Torstai

Aamukuudelta taas käyrille. Torkuttiin vielä se aamupäivä. Käveltiin Even kanssa käytävällä, kun ei selkä enää kiusannut niin paljoa. Valittiin vauvalle sukka. Tutkimuksessa 5-5,5cm auki. Aamukätilö+opiskelija juttelivat, että jos ei rupee tapahtumaan mitään niin täytyy avittaa. Aamulla kalvot puhkaistiinkin.. Sain luvan torkkua vielä hetken, sitten oksitippaan.
(8.32 5cm auki.. Ei edistystä yöllä. Kalvot puhkaistiin samalla.)
Eipä siitä lepäilystä oikein tullut mitään, kun rupesi jo vähän sellaista jännitystä olemaan ilmassa. 

Oksitosiinitippa laitettiin varmaankin jossakin 11-12 aikaan, en ole enää varma. Paperissa on joku sisätutkimus 12.20 (6,5cm). Jossain tässä välissä olin myös käyrillä ja pyysin, jos voisin mennä suihkussa vielä käymään, josko se auttaisi. 

Aika nopeesti sen oksitosiinitipan jälkeen alkoi rajut supistukset siis ja kuvittelin, että se auttaisi jos menisin suihkuun. Tippa oli eka 20ml, mutta laskettiin 10ml aika nopeasti, kun vaikutti niin rajusti. En oikein kestänyt niin yhtäkkiä alkaneita niin rajuja supistuksia.
No, mä menin sinne suihkuun. Voi että, en tiedä oliko se virhe vai ei, mutta siellä mä sitten ulisin. Jäätävää painetta vaan koko kropassa ja kun olin jostakin syystä mennyt sitten polvilleni siihen, niin enhän mä sieltä nyt sitte ylös päässyt millään keinolla. Eve tuli sitten sinne, kun varmaan kuuli ettei nyt ole ihan kaikki mulla siellä ok. 
Se auttoi mut sieltä pois, vaikka se olikin hidasta. Myös kätilöopiskelija saapui paikalle ja he auttoivat yhdessä mua sitten huoneen puolelle. Oli niin todella pitkä matka sieltä suihkusta sängylle. Tuntui aivan hirveä paine, kävely sattui ja en oikein tiennyt miten päin olla. En oikein jaksanut edes seistä, olin valvonut lähes maanantaista saakka ja ruokavalio oli ollut nestemäinen koko sen ajan mitä olin sairaalassa.

Kun päästiin sängyn luokse, lysähdin säkkituoliin joka oli sängyn vieressä. Ei taas mitään järkeä? Kipu oli kova ja paine, jatkuva supistelu esti sen, että olisin päässyt nousemaan sängylle. Lääkäri ehdotti kohdunkaulan puudutusta ja jotakin sitten sanoin että ihan sama nyt sitten ja hirvee tunne, täydellinen jotenkin kontrollin menetys. Koko tilanne tuntui siinä vaan aivan kaoottiselta. 
Kun näin sen kohdunkaulapiikin, jos en siinä vaiheessa ollut täyttä kymmentä senttiä auki, niin siinä rusahti ne loput auki :D hyi että mikä neula. 
Pääsin kuin pääsinkin sitten ylös, kun jostakin tuli mulle sellainen pieni tauontapainen supistuksissa. 
Siinä kun seisoin ja pidin sängystä tukea, pelkäsin vain että liukastun..... :D
Olin valittanut siinä säkkituolissa painetta, ja pyysin, että lääkäri tutkisi ensin ennen kuin sitä piikkiä.. No, täysi kymppi sitten 13.40. Eli olin reippaassa tunnissa auennut loppuun. 

Sitten ruvettiin "harjoittelemaan", mikä musta kyllä tuntui aika turhalta vaiheelta. Kysyin, että voisko jo ruveta oikeasti tekemään. Kyljellään siinä sitten ruvettiin, alussa vähän tietenkin oli hakemista. Mutta rupesi se siitä luonnistumaan, kun hetki oli mennyt. Pää oli paha. Jossain vaiheessa se sitten aina vaan meni takaisinpäin, tuntui ettei tapahtunut mitään. Sen jälkeen tuntui vain painetta ja kipua. Ihan kuin vauva olisi purrut. No, sitten pää tuli ulos ja muistaakseni muutamalla työnnöllä loput. Tottakai jossain vaiheessa piti classic-huuto "ottakaa se nyt jo ulos" testata... :D Kivunlievityksenä toimi jääpussi otsalla ja jostain kummunneet alkukantaiset voimat.
Sitten sainkin hetken päästä sen tahmaisen vauvan päälleni. Kaikki kivut unohtuivat, myös torstaina revähtänyt toinen puoli selästä ja se keskiviikosta saakka vaivannut vasen puoli. Aivan kaikki kipu unohtui.
Leikkasin itse napanuoran ja siinä sitä sitten oltiin. Mulle esiteltiin istukka ja muut rämmäleet, muutama tikki nirhaumiin (oli varmaan se purematunne). Tunnin päästä käväisin suihkussa ja pojasta otettiin sillä aikaa mitat. 4265/53. 9 pisteen poika oli syntynyt klo 15.01.



Nyt olen kokenut kaksi todella erilaista synnytystä, enkä tiedä tulenko enää koskaan kokemaan sitä enää. Mutta ei jää kyllä kaduttamaan. Täytyy kyllä sanoa, että se oli todellinen matka itseen ja sai uskomaan siihen, että pystyn kyllä sen jälkeen mihin vain. Todella henkinen matka. 

Hassua tässä oli se, että vaikka minulle synnytys kesti useita päiviä, papereissa se oli vain 3h 35min. (1.vaihe 2h45min, 2.vaihe 46min, 3.vaihe 4min)
No, mutta ei sillä ole väliä. Kunhan itse tietää mitä on tapahtunut. Vaikka kun vertaa tätä perjantaina kirjoittamaani ja papereita niin onhan se nyt ihan selvä, että oon välillä ollut aivan kuutamolla. Kukapa ei olisi. 



11. tammikuuta 2015

CLX - Hän on täällä

Pieni poika saapui maailmaan pitkän taipaleen takaa torstaina 8.1.2015 klo 15.01.. :) 

Matka oli raskas, kirjoitan siitä tarkemmin lisää erilliseen postaukseen.. 

Mutta nyt, tässä hän on. Mitat 4265/53!




Kotona 2 vuorokauden ikäisenä :)

Eka aamu yhdessä

Hetki ennen päiväunia


Tänään on ollut eka kokonainen päivä kotona kahden lapsen kanssa ja mielestäni on mennyt ihan mukavasti. Esikoisesta on tullut yhdessä yössä Oikein Suuri Poika, vaikkei oikeasti mikään ole muuttunut! Toinen vain on niin pieni. Nyt suihkun kautta toisen pienen viereen <3

4. tammikuuta 2015

CLIX - Vuodenvaihde

Täällä sitä edelleen ollaan, enemmän raskaana kuin koskaan. Esikoinenhan siis leikattiin suunnitellusti, joten ei kyllä muuta välttämättä ollut odotettavissakaan. 

Mutta mikäs tässä odotellessa. Maksimissaan ALLE kaksi viikkoa, koska laskettu aika meni jo. Että HUHHUH. Alempana oleva kuva otettu la. :)


Joulu meni mukavasti vanhempieni luona. Esikoinen sai yllättävän maltillisesti lahjoja, mihin olen tyytyväinen. Toivottavasti viime jouluna vielä maltillisemmin, koska ei hän malta keskittyä kuin pariin parhaimpaan. Ja meillä on aivan varmasti tarpeeksi kaikkea. 


Oisi voinut luulla, ettei mahaan enempiä arpia mahdu, mutta mahtuihan siihen. Tää kuva otettu viime vuoden puolella, joulun jälkeen.


Ja tässä vielä jouluaattona otettu joulupallokuva. :) 



Eilen illalla Enskis oli ihan mahdoton ja läpsi mua kielloista huolimatta. Sanoin sitten viimetteeks, että jos vielä kerran läpsäisee niin äiti leikkaa tutin poikki. Ja niin sitten kävi. No, onneksi yö meni aika helpolla, ei kaivannut tuttia. Ja nukkui yhdeksään!! 

---

Jep, no, nyt sitten vaan jatketaan odottelua.. :)

15. joulukuuta 2014

CLVIII - Ajatuksia

Mun onkin ollut ajatuksena kertoa vähän joitain mietteitä tulevasta. Nyt onkin sopiva pieni väli sille. Eräs anonyymi lukija tosiaan pyysi ajatuksia tulevasta synnytyksestä. 

Olen pohtinut tässä jo pitempään itsekin ajatuksiani. Haluanko edes synnyttää? Joo, kyllä, on sektiokin synnytys, mutta ei, se ei mielestäni ole todellakaan samanlainen tapahtuma. Se on toimenpide. 

En muista olenko blogin puolella koskaan kertonut esikoiseni sektiosta sen tarkemmin. Se jäi mieleeni valitettavasti negatiivisena kokemuksena monen eri tekijän summana. 
Koin jääneeni ja jäinkin aika yksin asian kanssa. 
Tyks:n väistötilojen takia en saanut suunniteltuun sektioon yhtä ainuttakaan tukihenkilöä mukaan, ja huonoksi onnekseni salikätilö, joka kohdalleni sattui, oli kylmä ja mielestäni ei antanut minulle tukea lainkaan. Kohteli vain kylmän kliinisesti, kuin jotakin esinettä. 
Odottelin myös ennen leikkausta yksin käytävällä puolisen tuntia maaten ja tuijottaen jotakin vaneriseinää.

Esikoinen leikattiin perätilan takia, tai tarkemmin sen takia, että hänen niskansa oli "stargazer"-asennossa. Se oli este normisynnytykselle, vaikka perätilasynnytys ei normisynnytys olekaan. 

Leikkausta edeltävästi tietenkin piti puuduttaa. Spinaali meni toisella kertaa paikalleen, epiduraalin kanssa olikin isompi taistelu. Viidennellä yrittämällä laitto sähkötti jalkaani niin rajusti, että rupesin kivusta itkemään. Tämä lähikätilö sitten vaan totesi lääkärille, että kyyneleet valuu. Minuun laitettiin kanyylin kautta kyselemättä rauhoittavia lääkkeitä ja kokeiltiin vielä laittaa. Kuudennella tai seitsemännellä kerralla saivat sitten epiduraalin laitettua, kolme lääkäriä myöhemmin... 

No, ihan kuin laiton hankaluus ei olisi riittänyt, puudutteen vaikutus ei alkanut normaalissa ajassa ja sanoin, että tunnen vielä lähes normaalisti. Sitäkään ei tunnuttu oikein uskovan, "kyllähän sen nyt vähän kuuluukin tuntua". Kun tarpeeksi kauan olin inttänyt tuntevani, sain lisää puudutetta ja sitä taisikin tulla vähän reippaalla kädellä. 

Puutuipahan sitten ainakin niin, että vietin heräämössäkin aika kauan aikaa, kun ei oikein löytynyt varpaita. :) 

En nyt viitsi purnata noita edeltäviä sektiokokemuksia enempää, varsinkaan jos olen jo kirjoittanut niistä. Saa kysyä, jos joku haluaa tietää jotakin.

Äitin myttyrä <3


Tätä tulevaa olisi tarkoitus lähteä ihan alakautta normaalisti yrittämään ja toivoisin, että tästä kokemuksesta tulisi jokseenkin korjaava kokemus, koska luultavasti tämä - ainakin tältä erää - jää viimeiseksi lapsekseni. 

Minulla oli viime viikolla synnytystapa-arvio ja pelkopoli, jonne menoa pohdin sen ensimmäisen 35 viikkoa, kunnes pyysin ajan sinne. Lääkäri neuvolassa oli tutkaillut esikoisen aikaisia magneettikuvien tuloksia ja kertoi, että minulla on erityisen hyvät lantion mitat. 12cm x lähes 13cm. Tämä valoi minuun jotenkin tosi hyvää boostia, että jes, ainakaan sen puolesta ei pitäisi olla ongelmaa. Hän kertoi, että "täältähän mahtuisi vaikka viisikiloinen vähän harteikkaampi kaverikin ulos" :D Se tosiaan lohdutti, vaikka harvoinpa kai nainen haluaisi kuulla olevansa isolantioinen. Mutta eipä tosiaan ulkomitat sisämitoista kerro yhtään mitään. 

Pelkopolin lääkärin kautta kävimme läpi sektiota ja hän antoi vauvan painoarvioksi sillä hetkellä tasan kolme kiloa. Eli ihan normivauva. :) 
Kätilö poislähtiessä näytti minulle sitä synnytyssalikäytävää ja se jotenkin myös helpotti omaa oloani, vaikken sairaalaympäristöä millään tavalla pelkää tai muuta, mutta ihan vain se, että vähän tietää minne on menossa ja tulossa.

Tarkoituksena siis olisi alakautta ja mielellään ilman epiduraalia. Toki se voi siinä jossain kohtaa olla tarpeellinen, mutta toivon mahdollisimman lempeää kokemusta. Lääkkeellisistä kivunlievityksistä olen ajatellut mahdollisesti kohdunkaulan- tai pudendaalipuudusta. En vain halua liikaa miettiä asiaa, kun ei voi todellakaan ennustaa miten se kaikki tapahtuu. 

Eilen olin tapaamassa myös turkulaisia äitejä, jotka ovat synnyttäneet jo, tai vasta menossa. Oli kyllä niin antoisa keskustelu, sekin valoi uskoa kyllä itseeni. 

Vähän tässä rupeaa hirvittämään kun on maksimissaan kuukausi aikaa yhden lapsen äitinä. Sovimme pelkopolille vielä uuden käynnin tammikuun alkuun, jossa katsotaan mahdollista käynnistystä. Sekin jotenkin sai mieltäni rauhoitettua, kun tiedän, että on jokin takaraja, jossa voidaan tehdä asialle jotakin, jos minusta tuntuu siltä, että tilanne sitä vaatii! 

Olemme goosen kanssa puhuneet sopivaksi synnytysväliksi 2.-7.1.2015. :D Mutta en voi sitä päättää, vaan vauva sen päättää, koska haluaa tulla. Kyllä toivoisin silti, että hän nämä kaksi ja puoli viikkoa malttaisi. Sitten saa tulla. 


Tähän loppuun vielä kuva viime viikolta, täysiaikaisuus on jo ohitettu! AAPUUVA. Sf-mitta hipoo taivaita, paino on noussut taas sen 25+ kiloa jne... :) No, toivottavasti nää sulaa kuin esikoisestakin.. :) 

30. marraskuuta 2014

CLVII - Ei enää kauaa

Viikkoja on jo yli 35. Vatsa kasvaa järjetöntä vauhtia. 
Klassikkokommentit 
"onks siellä tosiaan vaan yks.."
"koska la?" "AI VASTA SIIS KUUKAUDEN PÄÄSTÄ" 
"ootpa sä iso"... 

Joo. Normimeininkiä. 

Tää raskaus on ollu periaatteessa tosi erilainen mitä Enskasta. Istukka on takana, hänestä se oli edessä. Liikkeet tuntuu todella paljon paremmin. (Enskastahan en tuntenut lopussakaan liikkeitä juurikaan.) 
Tää ei ilmeisesti ole perätilassa, Enska oli koko ajan. 
Tän kanssa olen ollut suht yksin, Enskan kanssa en. 

Nyt tiedän jo, millaista on vauva-arki. Silloin en tiennyt. 

Meidän kuulumisia muuten, kaikki vaan valuu eteenpäin, järjestelyt on järjestetty suurimmaksi osaksi. Ihan itse. Kaikki. 

Nyt hyvää putkea katkaisi surkeasti se, että Enskalle iski enterorokko... Voi käpy sentään, se nyt oisi viimeinen asia minkä oisin meille halunnut. Ei päiväkotia, ei uskalla mennä minnekään tai pyytää ketään kylään ettei tartu... Tätähän kaikki himoitsevat, kun ovat viimeisillään.... Toivon, ettei tartu minuun, ei houkuta ajatus, että kuukausitolkulla kädet ja jalat kuoriutuvat...

No, onneksi elämässä on myös paljon hyvää. Se auttaa jaksamaan.